sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Nostalgiaa vuodelta 1970

 Löysin pari huonokuntoista valokuvaa  papan ja minun ensimmäisestä yhteisestä kodistamme, pikkuruisesta 22 neliön vuokrayksiöstä.

Olemme tainneet olla paljon edellä aikaamme. Ei tämä nykyajan kodista paljon eroa, jopa viime vuosien trendikkäitä kirjaimia seinillä. Vanha, iso mankkari lattialla sen sijaan on jo mennyttä aikaa. Tallella se toki vielä on ja ihan käyttökelpoisessa kunnossa. Se ostettiin opintolainalla.

Kuvassa oleva pöytä palveli meitä vuosikaudet. Pappa oli ostanut sen kesätyöpaikkansa, silloin suositun arkkitehtitoimiston omistajalta. Takana näkyvä taso on koottu useasta laatikosta, jotka pappa itse rakensi. Ne ovat nykyään mökillä lastenlasten leikkivälineiden säilytyspaikkana.
Lasit saimme häälahjaksi arkkitehtitoimiston porukalta ja ovat vieläkin tallella, tottakai.
Kuvanottohetkellä olemme viettäneet ensimmäistä hääpäiväämme v.1971. Pappa toi minulle 30 ruusua seuraaviksi 30 vuodeksi, jotta ei niitä joka vuosi tarvitsisi tuoda tai jos sattuisi unohtumaan.

Näiden kuvien joukkoon laitoin kuvan myös häistämme vuodelta 1970. Olimme silloinkin varsin moderneja. Pukuni oli äärimmäisen yksinkertainen ja papalle teetettiin sen ajan huippumuodin mukainen musta tunika ja suorat housut. Molempien puvuissa oli koristeena ainoastaan kapeat hiuslaskokset. Taisimme olla niin erikoinen pari, että valokuvastudion kuvaaja ihastui meihin ja halusi pitää kuvaamme näyteikkunassa pitkään.

Seuraavassa postauksessa kerron lisää häälahjaksi saamistamme nojatuoleista.









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti