perjantai 27. helmikuuta 2015

Kaktussaari

Palmizana Klementin saarta voisi hyvin kutsua myös kaktussaareksi. Niin paljon erilaisia kaktuksia siellä kasvoi. Vierasvenesatamasta parin sadan metrin matkan varrella uimarannalle ja rantaravintoloihin kasvoi kaktuksia, rosmariinipensaita ja muita meille eksoottisia kasveja. Päivällä kävimme hienolla hiekkarannalla uimassa ja illan hämärtyessä palasimme taas sinne syömään kalaruokia yhteen rannan lukuisista ravintoloista. Siellä oli hienoa katsella Lahteen kerääntyneitä purjeveneitä auringonlaskussa.







                                Rosmariinipensas







keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kroatian saaristomaisemia

Kroatian saaristo oli kaunis ja vehreä. Tässä muutamia merimaisemia purjehdusmatkan varrelta. Pieniä, idyllisiä kyliä ja kaupunkeja oli saarissa useita. Satama-alueet olivat aika suuria, mutta perillä piti kuitenkin olla jo ajoissa iltapäivällä, jotta sai hyvän paikan.  Satamia oli kyllä tiheässä ja upeita, suojaisia ankkuripaikkoja oli useita.









maanantai 23. helmikuuta 2015

Purjehdusmatkalle

Kroatian purjehdusmatkamme alkoi Aganan satamasta. Siellä meitä odotti Sun Odyssey 469 purjevene, jossa oli mukavat tilat kuudelle. Yksi kajuutta jäi vielä pelkästään matkatavaroiden säilytykseen. Lähtöpäivänä ukkosti vielä aika pitkälle iltapäivään ja jouduimme odottelemaan sopivaa   hetkeä köysien irroitukseen. Hetken jo näytti siltä, että on yövyttävä lähtösatamassa, mutta pari tuntia ennen auringonlaskua sää selkeni ja pääsimme matkaan. Suuntasimme keulan kohti Solta Maslinicaa, josta onnistuimme saamaan vielä paikan hämärän jo laskeutuessa. Vielä maittava ruokailu satamaravintolassa ja ensimmäinen purjehduspäivä oli onnellisesti takana.

Reittimme  tällä purjehduksella oli Agana - Solta Maslinica - Luka Vis - Palmizana Klement - Stari Grad - Milna - Rogar Solta - Agana. Sää oli koko ajan lämmin, mutta ukkonen jyrähteli jonkin verran. Se ei kuitenkaan pahemmin matkaamme häirinnyt.

Kuten aiemmissakin matkajutuissa, en tässäkään paneudu erityisesti nähtävyyksiin, vaan olen taas pyrkinyt hakemaan kaikkea mukavaa ja erikoista kuvattavaa. Jatkoa seuraa !






perjantai 20. helmikuuta 2015

Kroatian matka

Kun tuo täkäläinen talvi-ilma on taas sumuinen ja kurainen, on aivan pakko piristää mieltä muistelemalla viime syyskuun aurinkoista ja lämmintä Kroatian purjehdusmatkaa. Olimme olleet parina aikaisempana syksynä Kreikan vesillä samalla kuuden hengen porukalla purjehtimassa ja nyt jatkoimme traditiota Kroatian kauniissa saaristossa.

Aloitimme reissun kahden päivän tutustumisella Splitin kaupunkiin, jossa yövyimme modernissa Radisson Blu Resort - hotellissa. Hotelli oli varsin korkeatasoinen ja viihtyisä. Ruoka oli siellä myös erinomaista. Muuten odotin Splitin kaupungin olleen idyllisemmän, mutta se olikin pienoinen pettymys. Onneksi saaristossa oli useita viihtyisiä pikkukyliä ja kaupunkeja.




Hotellihuoneessa oli modernia sisustusta ja hauskalla tavalla toteutettu tapetointi.

Tämä yöpöytä oli kyllä aika erikoinen , vai mitä!



Käytävävaloillakin voi leikitellä, ei kaiken aina tarvitse olla niin suorassa rivissä.




Aulan sininen sohva oli näyttävä, mutten oikein tiedä, miten siinä istutaan.



Katolla oli upea, suuri terassi, josta oli huikeat näkymät kauas merelle.

tiistai 17. helmikuuta 2015

Koruja ja yhdistelmiä

Viimeksi esittelin teille joukon uusia tekemiäni koruja. Nyt kerron niiden kanssa käytettävistä laukuista ja huiveista.

Ostin viime kevään Karibian matkalta alla näkyvän hauskan käsilaukun ja pitihän siihen heti tehdä sopivia koruja.




Tämän talven hankintoja ovat nämä kaksi kuviollista huivia, joita käytän usein mustan, pelkistetyn yksinkertaisen mekon kanssa. Näihin oli kiva tehdä koruja, varsinkin tähän moniväriseen huiviin, johon sopivat lähes kaikki värit.






Tähän lilaan mekkoon piti tietysti tehdä samansävyisiä koruja.

Tämän musta-valkoinen suosikki käsilaukkuni on ostettu noin viisitoista vuotta sitten Pariisista.
Se on hyvin pitänyt muodikkuutensa vuosista huolimatta. Sen kanssa käytän tietysti musta-valkoisia koruja ja huiveja.



lauantai 14. helmikuuta 2015

Koruja

Harmaiden talvipäivien iloksi olen taas jatkanut korujen tekoa. Jokaiseen asuun pitää saada sopivat korut. En juurikaan pidä kaulakoruja, mutta rannerenkaita sitäkin enemmän. Käytän paljon mustia vaatteita, joita on mukava piristää värikkäillä huiveilla ja niihin sopivilla koruilla. Laitan niistä kuvia seuraavassa postauksessa.