sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Remontti välikamarissa


Runsas vuosi sitten remontoimme tuvan, katto maalattiin ja uusittiin tapetit. Nyt on vuorossa pieni välikamari, sali odottaa vielä sopivaa ajankohtaa uudistukselle.

Tämänkertainen remonttikohde on siis välikamari eli kirjasto eli tv-huone, joka sijaitsee tuvan ja salin välissä. Alunperin tämä huone on ollut muonamiehen aikaan keittiönä. Tämän ylimmän kuvan tikkaiden kohdalla oli aikanaan ovi pikkuiselle kuistille. Keittiössa oli tietenkin puuhella, joka sijaitsi nurkassa olevan betonilattian päällä. Taustalla näkyy piipun paikka.

Edellinen kunnostus on tehty täällä 80-luvulla ja kyllä ajan kulun huomaa nyt, kun huone on tyhjennetty. Tapetti on kulunut ja piippu jossain vaiheessa kostui sadeveden päästessä sen sisälle. Nyt sekin vika on korjattu, eikä kosteutta enää pääse.
Uudet tapetit on jo valittu. Vanhan piipun muuriseinästä tullee valkoinen samoin vanhasta panelikatosta. Seinille laitetaan hennon vaaleanpunaisen ja valkoisen kapearaidallinen tapetti. Lattia revitään ylös ja eristetään uudelleen. Valitettavasti joudumme vaihtamaan vanhat lattialaudat uusiin. Ne maalataan vaaleanharmaaksi.






Tämä kirjakaappi tuodaan takaisin paikoilleen maalattuna, sen lupaan vihdoin tehdä.



Tälle johtokasalle on kyllä tehtävä jotain, kun remontti on ohi.


Kun kaikki välikamarin tavarat oli siirretty saliin, näyttää siellä nyt tältä!


10 kommenttia:

  1. Menestystä ja intoa remonttiin. Ne ovat työläitä. Mutta lopputulos palkitsee.
    Meillä tehtiin remonttia saarimökillä viime kesänä. Ja remontti jatkuu, kunhan sinne taas pääse keväällä.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökeillä riittää aina töitä. Koko ajan täytyy pitää huolta, että kaikki säilyy hyvässä kunnossa. Ja sitäpaitsi lopputulos todella piristää.

      Poista
  2. Tutulta näyttää! Meilläkin remonttia on nyt tehty koko tämä alkuvuosi ja tavaroiden siirtely paikasta toiseen sekä pölyn keskellä eläminen on välistä aika rasittavaa. Tällä hetkellä puoliso kykkii pikkukammarissa ja laittelee uusia vesiputkistoja huoneeseen (on onneksi ammattimies sen suhteen). vanhassa talossa tuntuu riittävän koko ajan remppaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raskasta, mutta mielenkiintoista! Näitä remppoja on meillä tehty paljon vuosien saatossa ja aina riittää uutta askarreltavaa.

      Poista
  3. Mielenkiintoista aikaa! Jään innolla odottamaan remppapostauksia! Kyllä toivoisi jo olevan johdottomia sähkölaitteita! Niiden kanssa saa aina tuskailla.. :) Kaunis jalkalamppu tuolla näkyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo sähköjohdot pitää jollain lailla järjestää, saa nähdä, mitä keksitään. Jalkalamppu on perintökalu varmaan -40 luvulta, pidän siitä itsekin.

      Poista
  4. Lykke til remonttiin!
    Tuttua puuhaa ja meilläkin täällä yhä kesken. Remontin keskellä eläminen on "mielenkiintoista", mutta tulos niin palkitsevaa, että sen kestää.

    Jään nyt jännityksellä odottamaan kuvia remontoidusta huoneesta - siitä tulee takuulla kaunis <3

    Tsemppiä ja hyvää helmikuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi osittain tämän remontin ajan pystymme asumaan kaupungissa. Lattian teon on jo aloittanut ammattimies ja me ryhdymme hommiin vasta maalaus ja tapettitöissä.

      Poista
  5. Voin vain kuvitella miten ihana tuosta telkkarihuoneesta tuleekaan! Remonttiaika on rasittavaa, mutta lopussa kärsivällisyys palkitaan. Ihana, kun pääsette nauttimaan uudistetusta huoneesta heti kevään korvalla, mökkikauden alettua.
    Mukavaa viikonloppua ja pian alkavaa lomaa Espanjan auringon alla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt keväällä tehdään tämä remppa ja syyspuolella vielä salin kunnostus. Espanjaa odotellessa!

      Poista